13.05.2015 | Teksti Matleena Merta | Kuvat Lindrothin puutarha

Kasvisruokaa läheltä

Lindrothin puutarhalle ajaa Turun keskustasta vain kymmenessä minuutissa. Turkulainen perheyritys kannattaa ekologisia arvoja ja innostaa kokeilemaan kasvisruokareseptejä.

Mieheni Hannu Lindroth perusti Lindrothin puutarhan vuonna 1996. Alun perin pyöritimme vain pientä kojua torilla, mutta nykyisin toimitamme tuotemerkkimme DeliVerden yrttejä ja kasviksia marketeihin pääkaupunkiseudulle asti, Liisa Lindroth kertoo.

Lindrothit innostavat ihmisiä lisäämään ruokavalioonsa kasviksia monin tavoin. Puutarhan nettisivuilta löytyy laaja kattaus reseptejä.

– Innostuimme pari vuotta sitten entisen Beatles-tähden Paul McCartneyn alulle panemasta Kasvisruokamaanantaista (Meatfree Monday). Olemme nostaneet teemaa esiin nettisivuillamme, sillä haluamme innostaa ihmisiä paitsi syömään tuotteitamme, tekemään hyvää itselleen ja luonnolle. Meillä on myös joka vuosi parsaviikot, joista on tullut jo käsite asiakkaidemme keskuudessa, Liisa hehkuttaa.

Ekologisuus on tärkeä arvo perheyritykselle. Lämmityksessä Lindrothit ovat vaihtaneet öljyn uusiutuviin energiamuotoihin.

– Meillä on lyhyt toimitusketju, sillä tuotteet ovat käytännössä vartin kuluttua pakkaamisesta torilla asiakkaiden saatavilla. Suosimalla paikallista tuottajaa ihmiset saavat tuoreempaa ruokaa ja tukevat samalla oman alueensa talouskasvua, Liisa vinkkaa.

Lindrothin puutarha ostaa ympäristöystävällistä sähköä Turku Energialta. Yrttitietoa ja raikkaita kasvisruokareseptejä löydät Lindrothin puutarhan nettisivuilta deliverde.fi. ●

Lindrothien resepti 

Lämmin lehtikaalirucolasalaatti

1 kevätsipulinippu

2 valkosipulin kynttä

1–2 rkl voita paistamiseen

1 lehtikaaliruukku

1 nippu rucolaa

200 g pinaattia

ripaus suolaa ja pippuria

Kuumenna pannu. Paista sipuli, valkosipuli ja lehtikaali voissa nopeasti niin, etteivät ne ehdi ruskistua. Lisää joukkoon rucola ja pinaatti, mausta ja paista sekoitusta vielä 2–3 minuuttia.●