25.11.2015 | Teksti Matleena Merta | Kuvat Sakari Rinne ja Dreamstime

Kahta en vaihda

Nurmi & Sulonen on turkulainen leipomo ja konditoria, joka uskoo itse tekemiseen. Leipomon hittituotteet ovat pysyneet samoina jo vuosikymmenien ajan.

Nurmi & Sulonen sai alkunsa vain pari vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Rintamalla tavanneet kaverukset Vilho Sulonen ja Paavo Nurmi olivat haaveilleet yhteisestä leipomosta jo sota-aikana. Vuonna 1947 he saivat luvan leipomon perustamiseen.

– Sodan jälkeen oli kaikesta pulaa, eikä raaka-aineita leipomuksiin tahtonut riittää. Kaverukset keksivät kuitenkin leipoa asiakkaiden omista raaka-aineista. Asiakas toi sen mitä hänellä sattui olemaan, ja niistä miehet sitten leipoivat sen mitä asiakas toivoi, kertoo leipomon nykyinen omistaja Sakari Rinne.

Rinne on johtanut perinteikästä leipomoa jo reilun kymmenen vuoden ajan.

– Omistajanvaihdoksissa henkilökunta on aina hieman varuillaan, että mikä yrityksessä muuttuu. Kun itse astuin puikkoihin, niin lupasin, että kahta en vaihda. Toinen on lihapiirakka ja toinen on luumumunkki, Rinne nauraa. Lihapiirakka ja luumumunkki ovat Nurmi & Sulosen suosituimmat tuotteet. Niiden reseptit ovat pysyneet lähes samoina siitä lähtien, kun ne ovat tulleet valikoimiin.

Lihapiirakkaa on leivottu 1940-luvulta lähtien, ja luumumunkeista on nautittu 1950-luvun lopusta alkaen.

– Teemme lähes kaiken alusta loppuun itse. En perusta mistään ”kalikoista”, eli esivalmistetuista taikinapaloista, Rinne toteaa. Asiakkailta tulee tuotteista paljon palautetta.

– Monet pyytävät esimerkiksi kasvispohjaisia voileipäkakkuja ja pasteijoita. Meiltä tilataan usein myös kaikenlaisia koristeluita täytekakkuihin. Käsin tekeminen onkin suuri vahvuutemme. Joulusesonkia varten olemme kehittäneet uusia tuotteita, mutta suurin kysyntä on kuitenkin aina perinteisillä jouluherkuilla.

Eniten sähköä leipomossa kuluttavat uunit ja lämpimän veden käyttö. Nurmi & Sulonen on ollut Turku Energian asiakkaana pitkään, ja kiinteähintaisten sopimusten ansiosta kulujakin on saatu pienemmiksi.

– Toki yritämme säästää sähkökuluissa myös toimimalla itse fiksusti, eli esimerkiksi sammutamme valot ja laitteet kun niitä ei tarvita, Rinne tuumaa. ●

Nurmi & Sulonen 
❯ Perustettu 1947
❯ 5 kahvilaa eri puolilla Turkua sekä leipomotilat Raisiossa
❯ Perustajat Vilho Sulonen ja Paavo Nurmi
❯ Työllistää parikymmentä työntekijää

Lohipiirakka joulupäivän kahvipöytään

Voitaikina:
½ kg vehnäjauhoja (pidä jauhoja pakasteessa muutama tunti ennen taikinan valmistusta)
3 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
Kaulintaan:
½ kg viileää voita

Sekoita vedestä, vehnäjauhoista ja suolasta taikina, älä vaivaa liikaa. Anna taikinan levätä 10 minuuttia.

Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi ja lisää taikinalevyn pinnalle levyksi muotoiltu voi, joka on kooltaan noin puolet taikinalevystä.

Taita taikinan ylimääräinen osa kanneksi niin ettei voita näy.

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja käännä se 4 osaan. Tee tämä 4 kertaa ja anna taikinan levätä kaulausten välillä 15 minuuttia jääkaapissa.

Mitä kylmempänä valmistat taikinan, sitä lehtevämpi on lopputulos. Kun olet kaulinnut taikinan, laita se jääkaappiin lepäämään ja valmista täyte.

VIHJE: Jos et viitsi valmistaa taikinaa itse, voit ostaa valmiin voitaikinan kaupan pakastealtaasta.

Täyte:
1 dl puuroriisiä
4 dl vettä suolaa
3 keitettyä kananmunaa (10 min)
noin 400g ruodotonta ja nahatonta savustettua kirjolohifilettä
1 tl sitruunapippuria
½ tl suolaa (tarkista maku ennen suolan lisäämistä)
1 dl tilliä

Keitä ja valuta riisi.Viipaloi kananmunat, paloittele kala pieniksi paloiksi ja sekoita aineet keskenään. Lisää viimeiseksi mausteet.

Kauli taikinasta 30*40 cm laajuinen, noin 2-3 mm paksuinen levy ja lado täyte keskelle. Käännä taikinan reunat keskelle ja sulje piirakka. Käännä piirakka paistopellille niin, että sauma jää alle. Jäljelle jäävästä taikinasta voit tehdä koristeita piirakan pinnalle. Voitele kananmunalla, pistele haarukalla ja lisää halutessasi koristeet. Paista uunin alaosassa 225 asteessa 25-30 minuuttia.

Jos piirakka tummuu liikaa, voitele leivinpaperi vedellä ja laita se piirakan päälle. Jäähdytä piirakka ja nauti.