22.02.2018 | Teksti Johanna Pelto-Timperi | Kuvat Timo Jakonen

"Voitamme kaikki!"

Lentopallo on räjähtävää voimaa ja nopeutta, kertoo Loimujunnujen valmentaja Timo Murtojärvi. Kerttulan liikuntahallin täyttääkin keskiviikkoiltaisin iloinen tyttöporukka, joka taitaa erilaisten iskujen salat.

Tyttöjen lentopalloharjoitus on vauhdikasta. Ensin lämmittelyksi hypitään ja loikitaan. Sitten onkin vuorossa jo tekniikkaharjoittelu. Ja treenirastilta toiselle voi siirtyä vaikka kärrynpyöriä heitellen. Liikunnan riemu on tarttuvaa. 

Raision Loimun toiminnanjohtaja Jani Nieminen kertoo, että juniorityö on tärkeää myös liigajoukkueelle. Tälläkin kaudella edustusjoukkueessa pelaa oman seuran kasvatteja. 

Timo ja Jani toteavat, että vastaavasti juniorien innostamisessa liigajoukkueella on suuri merkitys. Liigajoukkue on esikuva. Loimussa onkin tapana, että pelaajat käyvät junnujen harjoituksissa ja kouluvierailuilla. Junnut taas keräävät liigaotteluissa palloja ja puhdistavat kenttää.

Yhdessä tekemistä

Timo kuvailee lentopalloa sosiaaliseksi ja lasten motoriikkaa kehittäväksi lajiksi. Pelaaminen vaatii hyvää tilan ja liikkeen havainnointia ja vartalon hallintaa.

– Yhdessä oleminen on joukkuepelaamisen yksi merkittävimmistä asioista. Junnupuolella toiminta vaatii myös vanhempien yhdessä tekemistä, koska toimintaa pyöritetään
paljolti talkoovoimin.

Timo on kolmen innokkaan lentopalloharrastajan isä ja pelaa myös itse säännöllisesti. Ja tietysti perheen äitikin pelaa lentistä. 

Lounainen Suomi tunnetaan aktiivisesta lentopallotoiminnasta, ja Raision Loimulla on paljon innokkaita kannustajia. Lentopallo on Turun seudulla etenkin tyttöjen suosiossa, mutta Timo kaipaa enemmän poikia mukaan harrastukseen.

E-tyttöjen treenin lomassa 11-vuotias Ronja Arvonen, 10-vuotias Janina Järvinen ja 7-vuotias Olga Kakko kertovat innostuneensa lajista isän, äidin tai sisarusten harrastuksen mukana. Pelaaminen näytti heistä niin kivalta. Olga ja Ronja tykkäävät eniten iskulyönneistä. Janinan mielestä syöttäminen on parasta. Tytöt miettivät, että kaksi kertaa viikossa kokoontuminen on ihan hyvä määrä. Janina on aloittanut pelaamisen 7-vuotiaana. Hänen mielestään treenejä voisi olla useamminkin.

– Meillä oli viikonlopulla turnaus, ja voitimme kaikki ottelut.

Oranssia voimaa

Jani korostaa yhteistyökumppaneiden merkitystä. Ilman laajaa tukiverkostoa ei liigassa voisi pelata. Raision Loimulla on 120 yhteistyökumppania kaudessa ja kaikkien panos on tärkeä. Turku Energia on yksi pääyhteistyökumppaneista. Oranssia Voimaa! -teema kuvastaa yhteistä tekemistä, energisyyttä ja voimaa. Teema näkyy ottelujen muussakin toiminnassa. Kauden päättyessä energisin pelaaja palkitaan. Oranssia Voimaa! -teema tulee näkymään myös junioritoiminnassa.

– Kumppanuussopimukset eivät ole pelkästään ottelumainoksia, vaan niihin tulee ideoida muutakin sisältöä ja yhteisöllisyyttä.

Jani kertoo, että yhteistyö Turku Energian kanssa on kestänyt jo vuosia. Esimerkiksi ympäristöasioita esiin nostanut Ympäristöottelu-tapahtuma järjestettiin onnistuneesti monta kertaa.

– Turku Energia painottaa yritysyhteistyössä paikallisuutta sekä esimerkiksi ympäristövastuullista ja lasten sekä nuorten kanssa tehtävää toimintaa, toteaa Turku Energian
viestintäpäällikkö Anne-Mari Repola-Mäkinen