Sähköpyörätuolisalibandy on tarkoitettu pelaajille, jotka käyttävät päivittäisessä elämässään sähköpyörätuolia. Jos mailan käyttö ei onnistu, voidaan tuoliin liittää t-stickmaila. Spt-salibandyn pelaaminen vaatii tilannetajua, pelisilmää ja ketterää tuolinkäyttöä. Kuvassa Anne Äärinen, Miikka Koskivaara, Antti Tikka ja Teppo Reinikainen.
26.05.2016 | Teksti Johanna Pelto-Timperi | Kuvat Timo Jakonen

Säbä on kivaa!

Sirkkalan koulun liikuntasaliin kokoontuu maanantaisin yksi seudun vauhdikkaimmista ja taitavimmista salibandyjoukkueista. Pelaamisen ilo välittyy kaikille.

Sähköpyörätuolisalibandyn pelaaminen tuli Suomeen 1990-luvulla. Turussa salibandystä muokattua lajia on pelattu vuodesta 2000 lähtien. Nyt joukkue kuuluu TPS:n harrasteliikuntaosastoon.

– Meillä on sekajoukkue ja ikähaarukka on 15 vuodesta kuuteenkymmeneen. Yleensä harjoituksissa käy niin paljon porukkaa, että saamme lopussa pelattua kahdella joukkueella, kertoo valmentaja Anne Äärinen

Maaliskuussa joukkue valmistautui loppukevään Finlandia-sarjan turnaukseen, josta sitten tulikin voitto kotiin TPS Mustille.

– Mitalia lähdetään kisoista hakemaan, huoltojoukot ilmoittavat yhdestä suusta kentän laidalta.

Taituruutta ja pelisilmää

Pelaajat liikkuvat ketterästi sähköpyörätuoleilla. Vauhti on kova, ja reikäpallo otetaan haltuun vastapelurilta kylmän viileästi. Monet ovat pelanneet jo vuosia. Säbä on rohkeiden laji.

Joukkueessa maalivahdilla ja yhdellä pelaajalla on pyörätuoliin kiinnitetty maila eli t-stick. Muilla on mailat, jotka ovat tavallisia mailoja hieman lyhyempiä ja kevyempiä. Spt-salibandyn maali on kaksi ja puoli metriä leveä ja 20 senttiä korkea. Kentällä pelaa maalivahti ja neljä pelaajaa, mutta joukkueessa on yleensä 6 tai 7 jäsentä.Joukkueessa maalivahdilla ja yhdellä pelaajalla on pyörätuoliin kiinnitetty maila eli t-stick. Muilla on mailat, jotka ovat tavallisia mailoja hieman lyhyempiä ja kevyempiä. Spt-salibandyn maali on kaksi ja puoli metriä leveä ja 20 senttiä korkea. Kentällä pelaa maalivahti ja neljä pelaajaa, mutta joukkueessa on yleensä 6 tai 7 jäsentä.

Anne kertoo, että harjoituksissa treenataan niin syöttöjä kuin pallonkuljetustakin esimerkiksi pujotteluradalla. Pelisilmä ja taidot kehittyvät blokkausharjoituksissa.

– Meillä on mahtava joukkuehenki. Kisoissakin muut joukkueet ovat ihmetelleet, kuinka hauskaa meillä on. Anne valmentaa joukkuetta jo seitsemättä vuotta. Annen veli valmensi aiemmin TPS:ssä

junioreita ja hän houkutteli siskon harrasteryhmän vetäjäksi.

– Olin vain ennen seurannut lajia, mutta kyselemällä opin ja pelaajat ovat auttaneet paljon. Olen myös saanut tutustua aivan uudella tavalla vammaisiin ihmisiin.

– Tykkään niin tästä ja turnausmatkat ovat aivan ihania. Näemme toisiamme muulloinkin kuin harjoituksissa.

Kivaa tekemistä

Tuomas Rikalainen on yksi joukkueen konkareista ja TPS Valkoisten pelaaja.

– Tämä on mukava harrastus. Vain salibandyä ja jalkapalloa voi pelata sähköpyörätuolilla joukkueena. Maalissa on tosin välillä yksinäistä, mutta pelaan myös muita paikkoja. Parasta tässä on yhdessä tekeminen ja muiden kanssa oleminen.

TPS Mustien laitahyökkääjä Miikka Koskivaara antaa valmiiksi mietityn kommentin.

– Salibandyssa yhteisöllisyys on kivaa ja saamme tässä yhteisiä onnistumisen kokemuksia. Tämä on joukkuelaji, ja joukkue tulee aina ennen yksilöä. Pelin jälkeen saan kotona rakentavaa kritiikkiä, joka kestää parista minuutista tuntiin, nauraa Miikka.

Joukkue on kuvausta varten sonnustautunut uusiin pelipaitoihin, joiden hankinnassa Turku Energia on ollut mukana. Rahastonhoitaja Riikka Reinikainen kertoo, että pelaamiseen saadaan avustusta säätiöiltä, kuten Lihastautiyhdistykseltä ja CP-yhdistykseltä.

– Harrastuksessa on mukana koko perhe. Tuomas on pelannut yli kymmenen vuotta. Joukkueessa on monta pelaajaa alkuajoilta. Toisinaan joku käy tutustumassa vain kerran, ja huomaa heti, pystyykö pelaamaan ja sopiiko laji luonteelle, tiivistää joukkueenjohtaja Olavi Rikalainen.●