Arjesta pitää Marjatan mielestä tehdä vähän hassu ja yllätyksellinen, sillä arkea me kuitenkin suurimman osan ajasta elämme. – Nauru tekee hyvää ja avartaa maailmaa, Marjatta sanoo.
28.11.2016 | Teksti Pirkko Soininen | Kuvat Mikael Soininen

Koukussa avantoon ja joogaan

Vanhainkodissa työskentelevä Marjatta Hämäläinen kuvailee itseään karjalaiseksi höpöttäjäksi, jolle huumori on kaikki kaikessa. Joensuusta Turkuun muuttanut valopilkku saa energiaa joogasalilta ja kylmästä avannosta.

Marjatan ilmiantoi valopilkuksi hänen työtoverinsa Runosmäen vanhainkodista. Nina Montolan mukaan Marjatta eli ”Hämis” saa kaikki hyvälle tuulelle, sekä asukkaat että työtoverit. Ja lisäksi tämä tehopakkaus ei koskaan valita, vaan uurastaa höyryjunan lailla.

– Yllätyin ihan hirveästi, kun minuun otettiin yhteyttä haastattelupyynnön muodossa. Ja totta kai myös ilostuin, sillä on mukavaa, että saa kiitosta. Mutta kyllä minä vielä ”kostoksi” ilmiannan Ninan johonkin ohjelmaan, Marjatta nauraa.

Tarjoilijasta vanhusten hoitajaksi

Marjatta on työskennellyt Runosmäen vanhainkodissa 16 vuotta laitosapulaisen tittelillä. Hän tekee sekä hoitotyötä että siivoaa.

– Muutimme miehen työn perässä 18 vuotta sitten Turkuun. Se oli valtava muutos: itäisestä Suomesta läntiseen ja rivitalosta kerrostaloon. Tyttö aloitti silloin TSYKin tanssipuolen lukion ja poika oli 9-vuotias.

Muuttoon osui myös ammatinvaihto. Marjatta oli muuttohetkellä nelikymppinen ja oli tehnyt enimmäkseen tarjoilijan hommia, viimeiset vuodet Amican ravintolassa Joensuun yliopistolla.

– Kyllä minä siitäkin työstä tykkäsin, mutta oikein päätin, että nyt jos koskaan on hyvä aika vaihtaa ammattia. Kun muutimme tänne, hakeuduin heti AKK:hon opiskelemaan laitosapulaiseksi. Siinä oli sekin hyvä puoli, että sain heti kavereita.

Heti valmistumisen jälkeen hän pääsi töihin Runosmäen vanhainkohtiin ja siellä hän on myös viihtynyt kaikki nämä vuodet.

– On todella tärkeää, että hoidamme vanhuksiamme hyvin, sillä he ovat sen ansainneet. Kaunein kiitos, mitä olen asukkaalta saanut, oli, kun eräs heistä totesi, että toivottavasti minä saan vanhana yhtä hyvää hoitoa kuin hän koki saaneensa meillä. Se tuntui hyvältä.

Marjatta järjestää vanhuksille kaiken muun ohessa mukavaa ohjelmaa: bingoa, elokuvien katselua, ulkoilua ja musiikin kuuntelua.

– En minä yksinäni mitään häärää, sillä meillä on ihan valtavan kiva työporukka. Siksikin olen viihtynyt Runosmäessä niin kauan.

Ja aina kun se vaan on mahdollista, Marjatta ilahduttaa asukkaita leipomalla jotain hyvää iltapalaksi.

– Leivon rieskoja, karjalanpiirakoita ja vaikka pullaa. Vanhukset syövät oikein mielellään herkkuja.

Maalaistyttö rajavyöhykkeeltä

Marjatta syntyi Joensuun lähellä rajavyöhykkeellä maalaistalon tytöksi. Hänellä oli yksi veli ja myös mummi asui samassa talossa.

– Meillä oli neljä lehmää, hevonen, kanoja, sika, vasikoita ja kaksi kissaa sekä lisäksi metsäneläimiä, jotka vierailivat ikkunoiden alla. Jänis, joka kävi syömässä sultsinoita ja karjalanpaistia ja karhu joka pilkisteli aitan nurkalla. Ei siinä mitään harrastuksia ehtinyt olla. Eikä meillä ollut sähköjä tai juoksevaa vettä. Öljylampun hämyssä sitä iltaisin touhuttiin ja kaikki vedet kannettiin kaivolta. Lapsuus oli työntäyteinen, mutta hyvä.

Kohokohtia olivat heinänteko- ja perunannostotalkoot, joissa kierrettiin talosta taloon.

– Talkootalossa sai palkaksi ruuan. Ja kyllä me tosi tarkkaan tiedettiin, missä talossa oli parhaat sapuskat ja missä sai jopa jälkiruuan. Sinne mentiin erityisen mielellään talkoisiin.

15-vuotiaana Marjatta lähti kotoa lapsenlikaksi Tuupovaaraan. Perheessä oli viisi poikaa, joista osa tosin oli jo silloin isoja. Seuraavana vuorossa oli kolmilapsinen perhe Joensuussa. Sen jälkeen Marjatta lähtikin opiskelemaan Lappeenrantaan tarjoilijaksi.

– Yksi mukavista työpaikoistani oli myymäläauto. Sain vapaasti touhuta ja laittaa tavaroita paikoilleen ja huolehtia siisteydestä. Aamusta iltaan kierreltiin maaseudulla ja tavattiin hauskoja asiakkaita. Kun olin kova puhumaan, niin kauppaakin tuli tehtyä.

Tästä työpaikasta innostuneena Marjatta huomasi, että asiakaspalvelu on hänen ihanneammattinsa.

– Lappeenranta kuulosti niin houkuttelevalta, halusin vähän etelämmäksi ja isompaan kaupunkiin. Olin hetken aikaa Helsingissäkin töissä, mutta se ei tosiaankaan ollut minua varten. Tuntui hyvältä palata takaisin Joensuuhun.

Syöpä pysäytti

Marjatan elämässä pysähtyminen tuli kahdeksan vuotta sitten, kun rinnasta löytyi rutiinimammografian yhteydessä pahanlaatuinen kasvain.

– Se oli hyvin vaikeasti löydettävä, joten olen todella kiitollinen, että satuin seulontaan juuri silloin. Ensin poistettiin vain osa rintaa, mutta sitten leikkaava kirurgi ehdotti, että poistaisivat varmuuden vuoksi koko rinnan, kun syöpä oli niin ärhäkkää lajia.

Näin tehtiin ja rinnan poiston yhteydessä Marjatalle myös rakennettiin uusi rinta.

– Minä puhuin sairaudestani heti avoimesti kaikille, sillä uskoin ja uskon yhä, että se on parempi niin. Ja koko ajan osallistuin aktiivisesti kaikkeen mihin voimani riittivät.

Leikkausta seurasi sädehoito ja solunsalpaajat. Välillä olo oli todella huono ja voimaton, mutta Marjatta ei missään vaiheessa antanut periksi.

Sänkyyn ei saa jäädä makaamaan. Kun hiukset lähtivät tukkoina, mies ajoi pääni kaljuksi ja aloin käyttää peruukkia. Töissä kuljin huivi päässä ja jotkut luulivat, että se oli vain normaali työasuni.

– Uskon, että positiivinen ajattelu auttoi paranemisessa. Käyn edelleen vuosittain kontrolleissa, koska syöpä oli niin ärhäkkä ja vaikeasti löydettävä, mutta en suostu pelkäämään. Jos kuluttaisi elämänsä pelkäämiseen, jäisi itse elämä elämättä. Nautin jokaisesta hetkestä. Sairaus karisti turhamaisuutta ja tyhjänpäiväisyyksistä stressaamista.

Marjatta Hämäläinen

1956 syntyy Tuupovaarassa. Kotikylä Saarivaara.
1972 näyttelee omalla kylällä Rajakarjalaisissa häissä -nimisessä näytelmässä ja saa palkinnoksi Leningradin matkan.
1974 lähtee opiskelemaan tarjoilijaksi Lappeenrantaan.
1979 tapaa tulevan miehensä Törmän tanssilavalla.
1983 tytär Miia syntyy.
1991 poika Jani syntyy.
1998 perhe muuttaa Joensuusta Turkuun.
2000 Marjatta valmistuu laitosapulaiseksi ja pääsee Runosmäen vanhuskeskukseen töihin.

Avanto antaa virtaa

Marjatta lataa akkuja avannossa. Kesäisin hän ei edes välitä uida, mutta loka-marraskuussa, kun vedet kylmenevät, nainen painelee mereen yhdessä miehensä kanssa.

– Mies varoitti, etten saa laittaa kuviin tätä ihanaa, Tallinnasta ostamaani uimahattua. Enhän minä häntä uskonut, nauraa Marjatta, kun painaa värikkään huovutetun hatun päähänsä ja pulahtaa Saaronniemen Saukkojen laiturilta kylmään veteen.

– Ei tämä vielä ole ollenkaan kylmää! Saisi olla kyllä kylmempää, Marjatta nauraa ja poseeraa kuvaajalle rauhallisesti.

Marjatan mukaan avanto on maailman parasta unilääkettä. Sen jälkeen on ihan leijuva, taivaallinen olo, jota on vaikea pukea sanoiksi.

– Kun muutimme Turkuun, lähdimme yhtenä päivänä kävelylle syksyiseen Ruissaloon. Tupsahdimme tähän Saaronniemen Saukkojen paikkaan ja totesin miehelle, että nyt on kyllä aloitettava avantouinti, että paikka on niin kaunis ja houkutteleva.

Tanssi vaihtui joogaksi

Lämpöjooga on Marjatan uusimpia harrastuksia. Hän pyrkii käymään joogasalilla kerran pari viikossa. Lajin pariin hänet innoitti tytär Miia, joka on joogaohjaaja.

– Jooga toimii vähän samalla tavalla kuin avantokin. Sen jälkeen on todella rentoutunut ja hyvä olo. Ja jooga on myös tosi hyvää vastapainoa fyysisesti kuormittavalle työlleni. Siellä lihakset venyvät ja kaikki ikävät lihasjumit laukeavat.

Vuosia Marjatta tanssi myös bailatinoa, mutta tanssiharrastus jäi sairauden myötä.

– Mutta lattarirytmejä rakastan edelleen. Enkä osaa olla hetkeäkään paikoillani, jos kuulen hyvää musiikkia.

Tanssi on aina kuulunut Marjatan elämään. Kotoa hän karkasi jo 14-vuotiaana tansseihin, polki neljätoista kilometriä lavalle, tanssi itsensä puhki ja polki yöllä takaisin. Ja kuudelta aamulla oli aina herätys, koska lehmät piti lypsää.

– Nuorena sitä jaksoi. Tanssilavaltahan minä miehenikin löysin 37 vuotta sitten.

Eläkkeellä kalaan ja muistelmat

Kolme ja puoli vuotta – sen verran Marjatalla on aikaa eläkkeelle pääsyyn. Joulukuun alussa hän täyttää 60 vuotta, vaikkei sitä millään uskoisi.

– Odotan sitä kovasti, vaikka tykkäänkin työstäni tosi paljon.

Vaikka Turusta on tullut rakas kotikaupunki, viettävät Hämäläiset kaikki lomat vanhoilla kotiseuduilla. Mökki on Kiihtelysvaarassa Melajärven rannalla.

– Mökin terassilla on kiva juoda kahvia ja katsoa auringonlaskua ja kuunnella lintujen konserttia. Tykkään myös kalastaa, vaikka en syö kalaa. Se on niin rauhoittavaa istua ongella ja odottaa, että kala syö. Ja maisemat ovat tuolla päin niin kauniit: vaarat ja järvet. Se on minun sielunmaisemani.

– Kai se on syntymälahjakin tämä positiivinen ajattelu. Eihän elämä aina ole helppoa ja ihanaa, mutta kurjiakin asioita voi pyrkiä keventämään huumorilla. Ja nyt mietin, että olisi kiva kirjoittaa kaikki muistelukset ylös, kun jään eläkkeelle. Olisi lapsille mukava muisto. ●

Marjatasta sanottua:

Nina Montola, työkaveri 

Marjatta on tarmokas tehopakkaus, joka tekee työnsä kiitettävällä tavalla ja pyyteettömästi. Hän ei koskaan valita vaan uurastaa höyryjunan lailla, muita tsempaten. Saa kaikki hyvälle tuulelle, sekä asukkaat, että meidät työkaverit. Marjatta on hyvä organisaattori ja ehdoton yllätysten keksijä. Hän ehtii kiireisen työn lomassa vielä leipomaan asukkaille ja henkilökunnalle ihania herkkuja. Ihan jo nyt pelottaa, että tämä tarmonpesä jää joskus eläkkeelle.

Mari Viljanen, työkaveri 

Marjatta on tosi iloinen ja energinen. Hän saa jokaisen hyvälle tuulelle. Marjatta touhuaa niin hirveästi, etten meinaa perässä pysyä, vaikka olen melkein 20 vuotta nuorempi. Hän ei myöskään ole ikinä huonolla tuulella, mutta sanoo kyllä suoraan, jos on jostain asiasta eri mieltä. Marjatta tulee kaikkien ihmisten kanssa toimeen ja on valtavan avoin. Hän antaa energiaa koko työyhteisölle. Myös vapaa-ajalla soittelemme kuulumisia.

Miia Hämäläinen, tytär 

Äiti on valopilkku, koska en muista koska olisin nähnyt hänet pahalla päällä. Hän on aina hyväntuulinen ja iloinen. Äidillä on lehmän hermot, sillä hän ei hermostu juuri mistään. Äiti on valopilkku myös keittiössä ja ruuanlaitossa. ”Aikuisille” lapsille tulee kutsuja tulla syömään ja usein ruokaa on tehty niin paljon, että saamme myös maukasta evästä kotiin viemisiksi. Äiti jaksaa aina auttaa muita. Hän vastaa esimerkiksi järjestämieni tanssi- ja joogaviikonloppujen menusta.