13.05.2015 | Teksti Pirkko Soininen | Kuvat Mikael Soininen

Ihana, vakava leikki

Taiteilija Oona Tikkaoja suunnittelee yhdessä lasten kanssa uutta patsaspuistoa Kupittaalle. – Taiteilijana tehtäväni on osallistaa, hölmöillä, kyseenalaistaa ja yllättää.

Oona on yksi viidestä taiteilijasta, jotka kaupunki kutsui suunnittelemaan uutta patsaspuistoa Kupittaalle.

– Aluksi kyseessä oli kilpailu, mutta ilmoitimme kaupungille, ettemme halua kilpailla, vaan tehdä hankkeen yhteistyössä. Se oli pieni vastalause sille, että taiteilijat laitetaan aina kilpailemaan keskenään, Oona sanoo.

Viiden taiteilijan luonnoksista jatkokehittelyyn valikoitui Lasten parlamentin ja ohjausryhmän äänestysten jälkeen Oonan Ötökkä, jonka pohjalta taiteilijat ja lapset lähtivät yhdessä suunnittelemaan lopullista teosta. Huhtikuussa pidettiin monta lapsille avointa työpajaa, joissa idea jatkokehiteltiin. Sekä kaupunki että taiteilijat Ann Sundholm, Jan-Erik Andersson, Jani Rättyä, Eero Merimaa ja Oona ovat halunneet, että prosessissa korostuu yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Patsaspuistolla on omat Facebook­sivut, 2000­-luvun patsaspuisto, joilla kuka tahansa voi käydä kommentoimassa tai jakamassa ideoita. Lapset toimittavat myös lyhyitä videoita patsaspuistosta kerran kuukaudessa kaupungin YouTube­tilille.

Rakentamisen on määrä alkaa heinäkuussa, ja syksyllä puiston pitäisi olla valmis.

– Näin laaja yhteisöllinen projekti on mielenkiintoinen ja haastava. On suuri työ muokata valtavasta materiaalin määrästä toimiva teoskokonaisuus. Olen iloinen, että saan olla mukana mahdollistamassa sitä, että ihmiset saavat vaikuttaa ja jättää oman kädenjälkensä lähiympäristöönsä. On paljon hienompaa olla mukana tekemässä puistoa yhdessä kuin tarjota ihmisille valmis konsepti, johon heidän täytyy vain sopeutua, Oona sanoo.

Piiloleikki Aurajoen rannoilla 

Oona on tehnyt paljon teoksia arkisiin ympäristöihin, kaduille ja puistoihin.

– Nautin siitä, että voin viedä taidetta ihmisten keskelle, yllättäviin paikkoihin. Yksi turkulaisia ilahduttavista teoksista on Piiloleikki, jonka Oona teki 5–10­vuotiaiden lasten kanssa Aurajoen rannoille neljä vuotta sitten. Lapset saivat suunnitella omakuvia, jotka sitten valettiin pronssiin ja piilotettiin yllättäviin paikkoihin.

– Siinä oli sellainen ajatus, että yleensä julkisia pronssiveistoksia saavat tehdä vain ansioituneet taiteilijat. Nyt lapsille tarjottiin sama mahdollisuus, vaikka nämä teokset ovatkin pieniä ja piilossa.

Piiloleikin taiteilijoiksi sai hakeutua kuka tahansa ja avoimet työpajat pidettiin Seikkailupuistossa.

Piiloleikki­teoksesta on tehty kartta, jonka voi ladata itselleen kaupungin nettisivuilta. Alkukesästä (2., 6. ja 7.6.) kaupunki järjestää myös opastetut kiertokävelyt, joiden aikana kävelijät tutustuvat lähes kolmeenkymmeneen pienoisveistokseen.

Kaikki lähti askartelusta 

Oona on askarrellut ja – omien sanojensa mu­kaan – puuhastellut koko pienen ikänsä.

– Mutta lapsena en ajatellut, että tein taidetta. Jos perheemme olisi ollut jotenkin kulturelli, asiaan olisi suhtauduttu kenties toisella tavalla. Vanhemmat kannustivat minua kaikessa, muttei meillä puhuttu, että tässä oltaisiin jotenkin taidetta tekemässä. Kun Oona pääsi Turun AMK:hon opiskelemaan kuvataiteilijaksi, hän ei tiennyt taiteen kentästä mitään.

– Ehkä se oli hyvä niin. Minulla oli vain palava halu tehdä. Ja teinkin, pidin ensimmäisen yksityisnäyttelyni jo aloitusvuonna, vaikka opettajat vähän toppuuttelivat. Oonassa on edelleen samaa rohkeutta kuin nuorena. Toisinajattelu on asenne, joka pysyy.

– En ole koskaan ajatellut, kuka on hyvä ja kuka on huono, kenellä on oikeutus tehdä jotain ja kenellä ei.

Vuorovaikutusta muiden kanssa

– Minulle taide on kommunikaatiota. Olen alusta asti halunnut tuoda töitäni julki, jotta ne herättäisivät tunteita tai keskustelua. Valopilkun kansikuvassa Oonalla on käsissään tyhjiä paperiarkkeja.

– Nuo paperiarkit kuvaavat suunnitteluprosessia. Se inspiroi ja antaa minulle energiaa. Taiteilijan tehtävä on ennen kaikkea ajatella ja kyseenalaistaa, vaikka toisaalta taide ei tietenkään ole pelkkää ajattelua. Kommunikoin muodoilla ja väreillä. Ennen nikkaroin itse taideteokseni, väänsin rautalangasta ja ompelin, mutta nykyään toiset pääosin tekevät, minä suunnittelen.

Paperiarkkeja on monta, koska Oonalla on aina lukuisia projekteja työn alla samanaikaisesti.

– Taiteen tekeminen on sekasortoista, mutta toisaalta en voi elää ilman sitä. Mutta Oona on myös virkanainen, sillä hän on jo 11 vuotta opettanut päätoimisesti Humakissa eli Humanistisessa ammattikorkea­koulussa.

– Saan opiskelijoistakin valtavasti energiaa, sillä he haastavat minua hyvällä tavalla. Toki opettamisen ja oman taiteen tekemisen sovittaminen yhteen on haaste, aika ei tahdo riittää kaikkeen.

Taide on välttämättömyys

Usein mietitään, onko taide perustarve vai luksusta. Onko taide yhtä tärkeää kuin leipä ja lepo?

– Me ihmiset olemme niin monimutkaisia olentoja, että tarvitsemme mielestäni monimerkityksellistä taidetta ymmärtääksemme maailmaa ja toisiamme.

Taide ei ole järkevää ja loogista, eikä taidetta ole tarpeen ymmärtää tai sanallistaa. Riittää, että taide herättää katsojassaan tai kokijassaan ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä tai ravistelee, kyseenalaistaa, ärsyttää, innostaa tai ilahduttaa. Parhaimmillaan taide kyseenalaistaa kokijansa aiemman tavan katsoa maailmaa ja tarjoaa kenties uuden näkökulman. Oonan ihannetaiteilija on yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka mukautuu eri tilanteisiin. Hän voi mennä yrityksiin tai hoitolaitoksiin tekemään taidetta tai hän voi puhua sponsoreille tai politiikoille taiteen tärkeydestä.

– Taiteilijoita toki saa ja pitääkin olla erilaisia. Minä haluaisin olla kameleontti, joka mukautuu erilaisiin sosiaalisiin tilanteisin.

Tähän liittyy myös Humakin uusi projekti Hyvinvoinnin välitystoimisto, joka saattaa yhteen taiteilijat, terveydenhuollon työntekijät ja kulttuurituottajat.

– Tutkimme mahdollisuuksia viedä taidetta hoitolaitoksiin ja ihmisten arkeen. Kulttuurituottajien tehtävä on tässä prosessissa tuotteistaa taide ja miettiä, miten taiteilijakin voisi saada projekteista elantonsa.

Syksyllä Humak järjestää aiheesta lukuvuoden mittaisen koulutuksen ammattilaisille sekä kaikille turkulaisille avoimia seminaareja.

Optimistinen valopilkku 

Oona on valopilkku monella tapaa. Hän on tarjonnut monille turkulaisille mahdollisuuden osallistua taiteen tekemiseen tai siitä käytävään keskusteluun. Yli kymmenen vuoden ajan hän on myös opettanut nuoria, joista on tullut taiteen tuottajia, niitä ihmisiä, jotka mahdollistavat taideprojekteja.

Hän on myös yltiöoptimisti.

– Onhan se välillä vähän koomista. Näen luonnostaan tilanteessa kuin tilanteessa positiivisen puolen.

– Minulle on luontevampaa nostaa taiteessani esiin kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa on, kuin kurjuutta. Sitä toisenlaistakin taidetta tarvitaan, sitä, joka osoittaa epäkohtia, mutta minulle se ei ole oikea tapa. Haluan tehdä taidetta tässä yhteisössä, jossa elän. Koen, että jokainen on vastuussa omasta lähipiiristään ja pystyy vaikuttamaan siihen. Oona saa energiaa lapsista. Hänen omat poikansa ovat 6­ ja 9­vuotiaat. Hän nauttii siitä, että voi vielä sukeltaa leikin maailmaan varsinkin pienemmän kanssa.

– Lasten todellisuuskäsitys on niin erilainen kuin meidän aikuisten. Aikuinen jumittuu ajattelemaan tietyllä tavalla. Lasten kanssa voi katsella maailmaan tuoreesta näkökulmasta. Se on minulle kaiken taiteen tekemisen lähtökohta. ●

Oona Tikkaoja 

1976 syntyy Seinäjoella
2000 valmistuu kuvataiteilijaksi Turun piirustuskoulusta (AMK)
2002 valmistuu taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta
2004 aloittaa opettajana Humakissa
2009 veistossarja Riutta valmistuu Arabianrantaan Helsinkiin
2010 valmistuu kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta
2011 tekee Piiloleikki-teoksen yhdessä lasten kanssa Aurajoen rannalle
2012 lähtee vuodeksi Fulbright-stipendiaatiksi University of Californiaan San Diegoon valmistelemaan väitöskirjaa
2012 Unelma-teos valmistuu Hakaniemeen Helsinkiin, myöhemmin teos siirtyy kannelmäkiläisten toivomuksesta Kannelmäkeen

Näin ystävät ja työtoverit luonnehtivat Oonaa 

Mari Metsämäki, kuvataiteilija

Olen tuntenut Oonan kymmenen vuotta. Hän on tavattoman positiivinen ja innostava ihminen. Vaikka olisi mitä vastoinkäymisiä, Oona ajattelee, että kyllä hommat lopulta hoituvat. Hän on todella innostunut sekä omasta että muiden tekemästä taiteesta.

Iina-Maria Piilinen, lehtori, HUMAK

Oona on myönteinen. Hän innostuu ja lähtee mukaan juttuihin tosi helposti. Oona on myös erittäin yhteistyökykyinen, sen huomasin varsinkin, kun jaoimme kahden vuoden ajan työhuoneen. Oonassa on myös ennakkoluulottomuutta ja periksiantamattomuutta.

Riitta Kormano, intendentti, Turun museokeskus

Tutustuimme 2011, kun Oona valittiin Turun kulttuurikuntoilun keskuspuisto-hankkeeseen, missä valmistui Piiloleikki-teos. Ihastuin hänen tapaansa ottaa lapset mukaan toimintaan. Oona tarttuu isoihin kokonaisuuksiin luovasti ja pelottomasti. Hän on yhdessä tekemisen innokas edistäjä Turussa.