29.08.2016 | Teksti Matleena Merta | Kuvat Mikael Soininen

Energinen viihdyttäjä

Ari Tuomisen vapaa-ajan täyttävät samban rytmit ja höyhenet. Mies on nauttinut musiikista ja esiintymisestä koko elämänsä ajan.

Kun Ari Tuominen kuuli, että häntä oli ehdotettu valopilkuksi, hän oli samaan aikaan liikuttunut ja jännittynyt.

– Mietin, että osaanko sanoa mitään järkevää, vaatimaton mies naurahtaa.

Ari harrastaa rummunsoittoa Samba Cariocassa, ja häntä ehdottikin valopilkuksi samassa ryhmässä tanssiva Pia Lundén-Lamoureux. Pia kuvaili Aria muun muassa ihmiseksi, joka osaa arvostaa niin elämän pieniä kuin suuriakin asioita, ja on aina kaikessa täysillä mukana.

Fläkt Woodsin logistiikkaosastolla työskentelevällä Arilla riittääkin harrastuksia. Samban lisäksi miestä kiinnostavat urheilu, valokuvaus ja erilaiset naamiaisasut.

– Tykkään pukeutua erilaisiin rooliasuihin, ja voin hankkia jonkun asun ihan vain Facebook-kuvia varten. Juhlissa pukeutuminen on se, mikä luo mielestäni tunnelman. Nautin myös siitä, että tuon asuineni show’n paikalle.

Sambaharrastuksen pariin Ari päätyi neljä vuotta sitten, vuonna 2012.

– Bongasin lehdestä ilmoituksen sambakoulun tutustumispäivästä, ja päätin vain mennä paikan päälle katsomaan, mistä on kyse. Tiesin mitä karnevaalisamba on, mutta en vielä tiennyt koulun ovea avatessani, mitä olisin menossa tekemään.

Sambaharrastuksen pariin Ari päätyi neljä vuotta sitten, vuonna 2012.

– Bongasin lehdestä ilmoituksen sambakoulun tutustumispäivästä, ja päätin vain mennä paikan päälle katsomaan, mistä on kyse. Tiesin mitä karnevaalisamba on, mutta en vielä tiennyt koulun ovea avatessani, mitä olisin menossa tekemään.

Meininki on aina rento, sillä tämä ei ole mikään tiukkapipojen laji, Ari nauraa.

Sambavuosi alkaa aina harjoituksilla syksyllä, ja päättyy kesän karnevaaleihin. Jokainen esiintyjä valmistaa asunsa itse, joten harrastuksessa vaaditaan myös kädentaitoa.

– Baterian asut ovat tosin paljon vaatimattomampia kuin tanssijoiden. Heillä on todella taidokkaasti tehtyjä ja näyttäviä kokonaisuuksia.

Haaveena rummut

Musiikki on ollut tärkeä osa Arin elämää pienestä pitäen.

– Hakkasin kuulemma jo pienenä kattiloita ja äidin peltisiä kurkkupurkkeja, joihin yritin tehdä rumpukalvon muovipussista. Muovi ei kuitenkaan kestänyt kovaa hakkaamista, ja repesi kesken soittamisen. Sitten keksin tehdä rumpukalvon jääkiekkoilijoiden käyttämästä eristysnauhasta.

Ari toivoi itselleen oikeita rumpuja, mutta kuusilapsisen perheen vanhemmille suuri soitin oli liian kallis hankinta.

– 16-vuotiaana menin ensimmäistä kertaa töihin perhetutun firmaan, ja ostin palkkarahoillani ensimmäiset oikeat rummut. Se oli hienoa.

Teini-ikäisenä Ari löysi myös punk-musiikin.

– Meillä oli kavereiden kanssa Streamers-niminen bändi, jossa soitin bassoa. Nuorena punkrock oli ainoaa oikeaa musiikkia, mutta nykyisin olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Soitan yhä useammassa bändissä pitkäaikaisen ystäväni Kari Toivosen kanssa.

Vitsejä radioon

Ari meni suoraan peruskoulusta töihin Tunturin tehtaalle, jossa hän työskenteli kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Vaikka hän on tehnyt työuransa teollisuuden parissa, musiikki ja viihdyttäminen ovat aina kulkeneet mukana.

– 80-luvun lopulla olimme Karin kanssa kyllästyneet kaikkiin radio-ohjelmiin, ja päätimme tehdä omia sketsejä, joita äänitimme kaseteille. Aluksi ne kiersivät vain kaveripiirissämme, mutta sitten päätimme huviksemme lähettää niitä myös radioihin. Auran Aallot innostui kaseteista, ja pääsimme sinne tekemään omaa Koblis-radio-nimistä ohjelmaa. Ohjelmamme koostui lähinnä vitseistä ja musiikista. Saimme tehdä sisältöä oikeastaan silloin kun huvitti, Ari muistelee.

Arin ja Karin radioura sai jatkoa Radio Sadan Maakuntastudio-nimisessä ohjelmassa. Samalla mukaan tuli Kari Puumalainen toiseksi käsikirjoittajaksi.

– Kyseessä oli puhehupailu, ja jaksot käsikirjoitettiin ennalta. Lopetin radiohommat joskus 90-luvun alussa. Sen jälkeen ei mennyt pitkään, kun radioiden ohjelmaformaatit muuttuivat totaalisesti. Pitkille ääniteohjelmille ei enää ollut sijaa, vaan siirryttiin suoriin ja lyhyisiin juonnettuihin ohjelmiin sekä musiikkilistoihin.

Ari haluaa keskittyä positiivisiin asioihin.

– Radio-ohjelmissamme ei koskaan otettu poliittisesti kantaa tai tuotu ketään esille negatiivisessa valossa. Nykyisinkään en halua tuoda politiikkaa esiin esimerkiksi Facebook-seinälläni.

Rakkaudesta Turkuun

Facebook on Arille tärkeä kanava, jossa hän jakaa tietoa esimerkiksi Samba Cariocan tapahtumista sekä kuvia karnevaaleista. Hänellä on myös Turulle omistettu kuvakansio, johon hän on kuvannut kaupungin kauneimpia rakennuksia.

– Muutin Liedosta Turkuun 80-luvun puolivälissä. Turku on minulle hirveän rakas kaupunki. Tämä on kompakti kooltaan, ja kaikki tarvittava löytyy. Tykkään tosi paljon kaikista vanhoista kauniista rakennuksista. Moderneja taloja en arvosta niin paljon, vaikka toki ymmärrän, että arkkitehdit haluavat aina luoda uutta. Arin kuvausharrastus alkoi, kun hän pohti mielessään, kuinka paljon hienoja rakennuksia Turussa on vielä jäljellä.

– Harmittaa, kun monet hienot vanhat talot on tuhottu, mutta kuvatessani olen huomannut, että kyllä niitä kauniita rakennuksia riittää vieläkin. Kuvaan taloja kesäisin, ja teen samalla tutkimusretkiä. Olen käynyt esimerkiksi Vartiovuorella sijaitsevassa tähtitornissa ja jokirannan tuulimyllyn kupeessa. Kuvaan kännykällä, mutta haaveilen joku päivä vielä hankkivani järjestelmäkameran, Ari kertoo.

Yhteisöllisyys on tärkeää

Ari asuu Runosmäessä, jossa hän viihtyy hyvin lukuisten ulkoilumahdollisuuksien ansiosta. Innokas lenkkeilijä kuluttaa lähialueen polkuja jopa viisi kertaa viikossa.

– Viihdyn luonnossa, liikenteen metelin ulottumattomissa. Lenkkeily on minulle omaa aikaa, jolloin pohdin itsekseni monia asioita. Minulle on tärkeintä, että terveys on kunnossa, ja itselläni ja lähipiirilläni on kaikki hyvin.

Arilla on aikuinen, naimisissa oleva poika, joka asuu myös Turussa.

– Katsomme yhdessä jääkiekkoa. Laji on aina ollut minulle tärkeä, ja se kiinnostaa myös poikaani Jyriä. Joskus vuosia sitten pelasin itsekin höntsäjääkiekkoa Radio Sadan henkilökunnasta koostetun porukan kanssa, mutta nykyisin keskityn lenkkeilyyn ja sambaan.

Yhdessä tekeminen on Arille tärkeää.

– Pidän jääkiekosta ja jalkapallosta, koska ne ovat joukkuelajeja. Sambaporukassa yhteisöllisyys korostuu, sillä kaikki auttavat toisiaan. Yhdessä tekeminen on sambassa erilaista kuin urheilussa, koska samanlaista kilpailuasetelmaa ei synny.

Ari kertoo olevansa herkkä ihminen, jota saattavat välillä liikuttaa vieraiden ihmisten kohtalot. Eniten hän arvostaa rehellisyyttä.

– Sanon aina, että tee niin kuin itsestä tuntuu oikealta, ja ole aina rehellinen itsellesi ja muille. ●

Ari Tuominen

1961 syntyy Liedossa
1978 tapaa pitkäaikaisimman ystävänsä Kari Toivosen karatetunnilla
1984 muuttaa Turkuun
1992 poika Jyri syntyy 
2012 aloittaa sambaharrastuksen

Arista sanottua:

Kari Toivonen, Arin ystävä 

Tapasimme Arin kanssa nuorena karateharjoituksissa. Aloimme harjoitusten jälkeen jutella musiikista, ja paljastui, että meillä oli samanlainen musiikkimaku. Ari on luotettava ja järjestelmällinen, mutta silti hän lähtee mukaan mitä kummallisimpiin juttuihin. Ari kunnioittaa minua yhtä paljon kuin minä kunnioitan häntä. Emme ole koskaan riidelleet mistään asiasta. Sinänsä aika erikoista, kun ottaa huomioon, miten paljon yhteiset tekemisemme ovat liittyneet musiikkiin, joka tunnetusti jakaa mielipiteitä.

Pia Lundén-Lamoureux, Arin kaveri Samba Cariocasta, joka ehdotti häntä Valopilkuksi 

Olemme Arin kanssa molemmat mukana Samba Cariocan juhlatoimikunnassa. Ari on luonteeltaan iloinen ja hauska. Hän luo positiivista tunnelmaa ja huomioi kaikki ihmiset. Ari on sambayhdistyksellemme todella tärkeä, me-henkeä nostattava voimavara. Hän ottaa paljon kuvia treeneistämme, laittaa niitä yhdistyksen sivuille, ja keksii niihin vielä hauskat kuvatekstit. Naamiaisissa hän pukeutuu loppuun saakka hiottuun asuun ilahduttaakseen muita.

Minna Hietanen, Arin työkaveri Fläkt Woodsilta

Ari on ihan huippuihana juttukaveri, jolla on aina aikaa jokaiselle. Hänellä ei tunnu koskaan olevan huonoa päivää. Kun oma mieli on maassa, Arin iloinen nauru piristää. Olemme olleet pitkään samassa työpaikassa, mutta ensimmäinen muistikuvani hänestä on vuodelta 2013, kun osallistuimme yhdessä työporukalla Dragon-melontatapahtumaan. Löimme silloin Arin kanssa vetoa siitä, voittavatko Ässät jääkiekon suomenmestaruuden. Ari veikkasi että voittavat, ja hän oli oikeassa. Taidan yhä olla hänelle munkkikahvit velkaa.