25.11.2015 | Teksti Pirkko Soininen | Kuvat Mikael Soininen

Auttaminen tuo hyvän mielen

Lähihoitaja Joni Paavola on onnellinen mies. Työssään hän saa auttaa muita ihmisiä, ja omaan elämään tuo energiaa ja valoa kesällä syntynyt tytär.

Joni Paavolaa ehdottivat valopilkuksi Turun kaupungin lasten ja nuorten poliklinikan lääkärit. He kuvailivat ehdo- tuksessaan 27-vuotiasta lähihoitajaa sanoilla ystävällinen, aina hyvällä tuulella, ammattitaitoinen, yhteistyökykyinen, kekseliäs, kokeileva, ripeä, avulias ja muutosmyönteinen.

Pitkänhuiskea Joni istuu kahvilassa, syö berliininmunkkia ja juo kaakaota. Miltä tällaiset luonnehdinnat tuntuvat omissa korvissa?

– No, kyllähän minä yllätyin kovasti, kun kuulin, että työkaverit olivat ehdottaneet minua.

Kun kävi ilmi, että Joni on valittu lehden valopilkuksi, työpaikalla pidettiin jäätelökekkerit.

Joni tuntuu olevan jopa hiukan hämmentynyt siitä, että häntä kiitellään niin hyväntuuliseksi.

– Minulta se tulee jotenkin luonnostaan, ei tarvitse pinnistellä ollakseen positiivisella mielellä. Kun kaikki asiat ovat elämässä hyvin, miksi kiukuttelisin.

Rakkaat isoäidit

Joni sanoo, ettei hän ihan tarkalleen osaa sanoa, miksi valitsi hoitoalan.

– Monet sanovat, että hoitoala on kutsumusammatti. Voihan se olla. Minäkin ajattelin, että haluan tehdä työtä, jossa voin auttaa ihmisiä.

Erityisen läheisiltä Jonista tuntuivat vanhukset ja hän ajattelikin alun perin, että suuntautuisi vanhustenhoitoon.

– Omat isoäidit ovat olleet minulle tosi läheisiä. Äidinäiti asui ihan lähellä ja kävin hänen luonaan usein. Välillä auttelin häntä: puistelin mattoja ja pesin ikkunoita. Isänäiti asui muutaman kilometrin päässä, ja siellä kävimme lauantaisin perheen kanssa syömässä perunamuusia ja lihapullia, Joni muistelee hymyillen.

Jonin isänäiti on jo kuollut, mutta äidinäiti elää edelleen. Toisaalta Jonille oli päivänselvää peruskoulun jälkeen, ettei hän halua lukioon vaan opiskelemaan jotain käytännön alaa, jossa saa tehdä töitä käsillään.

– En ole koskaan nauttinut teoria-aineista vaan ollut enemmän sellainen nyt tehdään -tyyppi.

Kuka ihmeen Diane Nova?

Valmistuttuaan lähihoitajaksi Joni teki ensin sijaisuuksia kaupunginsairaalaan eri osastoilla ja lasten ja nuorten polillakin. Ensimmäistä työvuotta seurasi armeija Porin prikaatin lääkintäjoukoissa Säkylässä. Kun mies kotiutui armeijan harmaista, lasten ja nuorten poliklinikalla olikin juuri sopivasti sijaisuus, joka on myöhemmin muuttunut vakituiseksi työksi.

– Työni on todella monipuolista. Kaksi kolmasosaa on toimistohommia, sillä hoidan ajanvaraukset ja ilmoittautumiset ja olen tietotekniikka- ja hygieniavastaava. Lisäksi vastuullani ovat esimerkiksi poliklinikalle tulevien vauvojen mi taukset ja kasteluhälyttimen käytön opastus. Avustan myös huumeseuloissa ja diabetespotilaiden hoidossa. 

Lasten ja nuorten poliklinikalla erikoislääkärit tutkivat ja hoitavat turkulaisten lasten ja nuorten sairauksia ja ongelmia. Poliklinikalla hoidetaan esimerkiksi nuoria astma- ja diabetespotilaita.

Joni kehuu lapsia mahtaviksi tyypeiksi ja työpaikan ilmapiiriä loistavaksi. 20 hengen työyhteisössä kaikki tuntevat toisensa sekä toistensa puolisot ja lapsetkin.

– Välillä hulluttelemme ihan täysillä. Pukeudu pinkkiin -päivänä laitoin isot vaaleanpunaiset korvakorut ja pinkit aurinkolasit. Yhtenä päivänä maalasimme kasvomme. Minusta tuli tiikeri, Joni kertoo. Hullunkurisin kömmähdys Jonille tapahtui ehkäisypillereiden kanssa ensimmäisinä työpäivinä. Nuori nainen tuli vastaanottotiskille ja kysyi, voisiko joku uusia Diane Novan. Joni ei ihan kuullut, mitä nuori nainen sanoi, nappasi vain muistiin nimen Diane Nova. Koska nimi oli outo, hän kysyi työkavereilta, onko poliklinikalla lääkäri, jonka nimi on Diane Nova.

– Työkaverit nauroivat ihan hulluina ja selittivät että Diane Nova on ehkäisypillerimerkki, Joni nauraa.

Jani Hurmeen nimmari

Joni on kaksimetrinen hujoppi. Kansikuvaa otettaessakin on varottava, ettei miehen pää osu kattopalkkeihin.

– Me vaan siskon kanssa jotenkin venähdimme. Ovat vanhemmatkin pitkiä, mutta me kumpikin laitoimme vielä kymmenen senttiä paremmaksi.

Nuoruudessaan Joni pelasi koripalloa – kuinkas muutenkaan, mutta pelikentät hän jätti jo 15-vuotiaana, kun harjoituksia alkoi olla omasta mielestä liian usein.

Vaikkei Joni enää pelaa, hän on vannoutunut TPS:n fani. Katsomossa hän kannustaa tepsiä muutaman kerran vuodessa, ainakin play-offsit pitää seurata paikan päällä hallissa.

– Lapsuuden huippuhetki oli, kun tapasin idolini Jani Hurmeen. Kävimme usein kummitädin kanssa katsomassa otteluita, koska hän sai työpaikan kautta lippuja. Hän järjesti myös erään kerran niin, että pääsin pukuhuoneeseen moikkaamaan Hurmetta. Olin suunnitellut etukäteen mitä sanoisin, mutta oikeassa tilanteessa en sitten osannut sanoa yhtään mitään, olin ihan tuppisuuna. Mutta Hurme kirjoitti nimensä pelipaitaan, jonka olin ostanut. Nyt paita roikkuu autotallin seinällä, Joni kertoo hymyillen.

Aini tuo energiaa

Jonilla ja hänen vaimollaan Niinalla on kesäkuussa syntynyt tytär Aini. Suloinen tyttö tuo luonnollisesti Jonin elämään tällä hetkellä kaikkein eniten energiaa.

– Elämä muuttui vauvan myötä yllättävän vähän. Olemme muutenkin viettäneet sellaista rauhallista arkea, ja viihdymme hyvin kotona. Totta kai omaa aikaa on nyt vähemmän, mutta ei se haittaa, kun saa viettää sen ajan Ainin kanssa.

Koska Aini on Jonin elämän valopilkku, tytär oli tietysti mukana myös Valopilkun kansikuvassa. Nelikuukautinen malli jaksoi hienosti kuvaussession.

– Aini on sellainen, rauhallinen ja iloinen, isä sanoo ja hymyilee.

Tällä hetkellä Tyksissä sairaanhoitajana työskentelevä Niina on vielä äitiyslomalla. Pariskunta yllätti koko lähisuvun menemällä naimisiin elokuussa Ainin ristiäisten yhteydessä.

– Tutustuimme viisi vuotta sitten, kun Niina tuli poliklinikallemme terveydenhoitajan opintoihin liittyvään harjoitteluun. Työkaverit usuttivat meitä yhteen – ja kyllähän he onnistuivat lopulta tosi hyvin, Joni nauraa.

Paavolan perhe asuu Piispanristillä omakotitalossa, jonka he rakennuttivat toissa kesänä. Joni kehuu kotiseutuaan rauhalliseksi ja luonnonläheiseksi, myös palvelut ovat lähellä.

– Olen elänyt koko elämäni parin kilometrin säteellä. Ei ole ollut tarvetta lähteä kauemmaksi, juuret ja elämä ovat täällä, Aurajoen tällä puolen, Joni toteaa. ●

Joni Paavola

1988 syntyy Turussa.
1990 muuttaa perheensä kanssa Harittuun, missä asuu seuraavat seitsemän vuotta.
1997 muuttaa perheensä kanssa Koivulaan.
1998 aloittaa koripallon pelaamisen Turun Namikassa.
2004 valmistuu peruskoulusta.
2007 valmistuu lähihoitajaksi.
2008 astuu varusmiespalvelukseen Porin prikaatin lääkintäjoukkoihin.
2009 aloittaa työt lasten ja nuorten poliklinikalla.
2014 rakentaa omakotitalon Piispanristille.
2015 Aini-tytär syntyy ja Joni ja Niina menevät naimisiin.

Näin ystävät ja työtoverit luonnehtivat Jonia: 

Outi Hollo, lastentautien erikoislääkäri 

Ehdotimme työkaveriamme Jonia valopilkuksi, koska hän on työpaikkamme todellinen valopilkku. Joni on mielestämme asiakasmyönteinen, palvelualtis, ammattitaitoinen, hyväntuulinen, iloinen, sosiaalisesti lahjakas, rauhallinen ja huumorintajuinen. Hän auttaa meitä kaikissa teknisissä ongelmissa ja on kiinnostunut uusista haasteista. Jos on kova kiire ja pyydämme Jonia auttamaan, hän kysyy vain rauhallisesti, voiko hoitaa asian kahden tunnin kuluttua – ja hoitaa sen sitten.

Juho Jaakkola, lapsuudenystävä 

Tapasimme ensimmäisen kerran yhteisen jalkapalloharrastuksen kautta noin 20 vuotta sitten. Jonille on aina ollut helppo puhua asioista. Hän on aina ollut todella ystävällinen ja rauhallinen ihminen. En esimerkiksi äkkiseltään muista 20 vuoden ajalta yhtään kertaa, jolloin Joni olisi ollut vihainen tai suuttunut jostain asiasta. Olen aina ajatellut, että jos maailmasta löytyy sellainen ihminen, joka ei tule Jonin kanssa toimeen, niin siinä ihmisessä on silloin jotain vikaa, eikä Jonissa. Joni on myös fiksu, hauska ja erittäin positiivinen ja perheläheinen.

Sanna-Maija Karus, entinen työkaveri 

Työskentelin aiemmin sairaanhoitajana lasten ja nuorten poliklinikalla, joten olimme Jonin kanssa työkavereita. Joni on aurinkoinen, positiivinen ja työssään todella asiakaspalveluhenkinen nuori mies. Hän viljelee elämäniloa, jollaiseen vain harvat pystyvät. Ystävänä Joniin voi luottaa. Usein hänen iloinen elämänasenteensa tarttuu ympärillä oleviin ihmisiin. Joni näkee arjen kauneuden ja arvostaa perinteisiä arvoja, kuten työtä ja perhettä. On helppo ymmärtää syy siihen, miksi työkaverit ehdottivat Jonia valopilkuksi.