02.11.2016 | Teksti Timo Honkanen

Uusi kapteeni ruorissa

Muistan kuinka useampi vuosi sitten ollessani Sähköenergialiiton kokouksessa Turku Energialla edeltäjäni Risto Vaittinen piti kokouksen alkuun lyhyen kalvosulkeisen siitä mitä Turku Energiassa on tehty ja mihin suuntaan yritystä on kehitetty. Yllätyin positiivisesti ja ihastelin kuinka fiksuun suuntaan yhtiö on edennyt.

Ajatus jäi kutkuttamaan mieltäni ja sitä pyöritellessäni totesin itselleni, että eräänä päivänä haluaisin olla Turku Energiassa töissä itsekin, jos siihen vain avautuisi mahdollisuus. Aikaa kului, tilaisuus koitti, olin onnekas ja nyt olen päässyt kapteeniksi toivomaani laivaan.

Jos Turku Energia olisi purjelaiva, se olisi Suomen Joutsen. Olen toki laivoissa ollut ennenkin suurista valtamerilaivoista pienempiin kuunareihin, mutta Suomen Joutsen on Suomen Joutsen. Tällä laivalla aloitan hyvillä mielin ja innokkaana palvelemaan asiakkaitamme yhdessä kokeneen ja asiansa osaavan miehistön kanssa perinteikkään ja luotettavan varustamon lipun alla. Sähkön tukkumarkkinoilla on ollut myrskyisää nyt pari vuotta, mikä näkyy myös meidän matkamme teossa. Myrskystä huolimatta matka jatkuu eteenpäin. Jos myrskytuuli rikkoisi purjeen, korjaamme sen yhdessä miehistön kanssa. Eräänä päivänä sääkin muuttuu ja pääsemme sopivaan myötätuuleen. Säästä riippumatta varmaa kuitenkin on, että asiakkaamme saavat lastinsa perille ajoissa ja ehjänä.

Olen nyt hetken saanut nauttia meri-ilmasta ja tutustunut laivaani ja sen miehistöön sekä varustamoon. Olen saanut lämpimän vastaanoton ja olen siitä vilpittömän kiitollinen. Ensimmäisestä päivästä asti olen aistinut täällä hyvän hengen ja tekemisen meiningin. Tässä laivassa tavara on liikkunut asiakkaille ajallaan ja miehistö on viihtynyt kyydissä huomattavan pitkiä työuria. Se jo kertoo jostain.

Haluan kiittää edeltäjääni energianeuvos Risto Vaittista siitä, että hän on luotsannut Turku Energiaa läpi säiden ja merien turvallisesti ja sen merikelpoisuutta yhä edelleen parantaen. Tällaiseen laivaan on ollut mukava astua!

Timo Honkanen

Kirjoittaja toimii toimitusjohtajana Turku Energiassa

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: