04.04.2016 | Teksti Timo Juhala

Sähköverkkoon kytkennässä kannattaa olla ajoissa liikkeellä

Kun sähköverkon kytkentään liittyvät asiakirjat toimittaa ajoissa, työt sujuvat kuin Strömsössä. Sähkösuunnitelman voi toimittaa Turku Energialle jo sydäntalvella, vaikka toivoisikin kytkentää toukokuulle.

Loppusyksystä 2015 turkulainen pariskunta osti tontin Hirvensalosta. Talven aikana he suunnittelivat tulevaa kotiaan, valitsivat materiaaleja ja ottivat yhteyttä sähkösuunnittelijaan. Suunnittelija määritteli, kuinka ison sähköliittymän pariskunta tontilleen tarvitsisi ja teki kodista asemapiirroksen, johon oli merkitty myös tulevan kodin sähköpääkeskus. Asiakirjat toimitettiin Turku Energian Sähköverkkoihin, joka välitti tiedon kytkentätarpeesta omalle urakoitsijalleen.

Pariskunta sai sähkökytkentänsä toivomanaan ajankohtana, koska he olivat ajoissa liikkeellä. Valitettavan usein sähköverkon kytkentään liittyviin toimiin ryhdytään aivan liian myöhään. Keväällä lumien sulaessa kytkemispyyntöjä tulee meille useita päivässä. Kytkeminen ei kuitenkaan onnistu parin päivän varoitusajalla, vaan tarvittavat asiakirjat pitäisi toimittaa keväisin viimeistään kahdeksan viikkoa ennen toivottua kytkentäaikaa. Tämä johtuu siitä, että urakoitsijamme suunnittelevat ja aikatauluttavat työnsä jopa kaksi kuukautta etukäteen. Kaupungilta mahdollisesti tarvittavat luvat voivat myös venyttää aikataulua.

Pienkohteissa riittää, että asiakas toimittaa etukäteen sähkösuunnittelijan tekemän asemakuvan. Isommissa kohteissa, kuten vaikkapa rivitaloyhtiössä, tarvitsemme pohjapiirroksen, johon on merkitty talon sähköpääkeskus. Pohjapiirroksen avulla sähköasentaja löytää keskuksen ja pystyy tekemään tarvittavat asennukset.

Kun tarvittavat asiakirjat ovat perillä, aloitamme sähköistyksen suunnittelun. Olemme yhteydessä urakoitsijaan, joka on tehnyt sähkömittarin tilauksen ja kyselemme samalla, koska kohteeseen toivotaan sähköjä. Joillakin alueilla sähköverkkoja saatetaan joutua vahvistamaan, jolloin liittymän kytkemiseen voi mennä jopa puoli vuotta.

Myös sähköverkon asennuksiin kuluu paljon aikaa. On hyvä muistaa, että Turku on pitkä kylä. Jos saman päivän aikana sähköverkkokytkentöjä pitää tehdä ensin Yli-Maariassa ja sitten Kakskerran perukoilla, kahteen työhön voi kulua koko päivä. Suunnittelemme asennusaikataulun etukäteen, ja pyrimme ajoittamaan samalle alueelle osuvat työt samoille päiville.

Kun mittaritilaus on toimitettu meille, työjohto varmistaa asennuspäivän ja sähköt syttyvät silloin kun pitääkin. Mikäli kyseessä on työmaalla käytettävä väliaikainen sähkökeskus, on vielä sovittava erikseen päivä lopullisen keskuksen kytkennälle.

Jos sähköverkon kytkentään liittyvät asiat mietityttävät rakennusprosessin keskellä, neuvomme mielellämme. Hoitamalla asiat ajoissa ei tule ikäviä yllätyksiä, ja sähköjen kytkentä voidaan hoitaa sovitussa aikataulussa.

Timo Juhala

Kirjoittaja toimii liittymispalvelupäällikkönä Turku Energia Sähköverkot Oy:ssä

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: