18.04.2017 | Teksti Jari Kuivanen

Vaihtoehtoisia totuuksia energiaan liittyen

Olen taas kevään korvalla kuullut maailmalta mielenkiintoisia vaihtoehtoisia totuuksia energia-asioihin liittyen. Mielipiteillä energia-asioista ja ihmisaivoilla on se yhteinen piirre, että kaikilla on sellainen - tai ainakin pitäisi olla.

Erään valtionpäämiehen mukaan hiilellä tuotettu lauhdesähkö on mitä puhtainta energiaa. Some-kanavista olen lukenut, että yhteistuotannolla ja lisääntyvässä määrin uusiutuvilla polttoaineilla tuotetun kaukolämmön korvaaminen lämpöpumpuilla on jonkinlainen onniteltava ekoteko.

On ollut silmiä avaavaa huomata, kuinka tärkeä ja jopa tunteikas asia energia ihmisille on. Tärkeimmissäkin päätöksissä tunne on usein mukana, ja valitettavan usein myös johtopäätökset näyttävän perustuvan niihin.

Vaihtoehtoisen totuuden käyttäminen markkinoinnissa on nostanut myös esille sen tietämättömyyden mustan aukon, johon tosiasiat monesti katoavat. Puutteelliset tiedot ohjaavat usein mielipiteen muodostumista, ja mikä huolestuttavinta, epämääräisiä trollauksia jaetaan tarkoituksena vain vaikuttaa päätöksiin esimerkiksi lämmitystavan valintaan liittyvissä asioissa. Esimerkiksi näkemäni vaihtoehtoiset laskelmat maalämmön tuomasta säästöstä kaukolämpöön verrattuna kaupunkialueella eivät ota huomioon kaikkia kustannustekijöitä oikealla tavalla.

Aurinkopaneeleilla voidaan jo nyt kuulemma korvata suuret yhteistuotantovoimalaitokset. Eräs aurinkopaneelien myyjä oli vakuuttanut yhdelle tuttavalleni kirkkain silmin, että tuotto laskee vain jonkin verran talvella ja paneelit tuottavat ympäri vuoden suuren määrän sähköä. Eikä tämä esimerkki ole ainoa, joka saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiitäni myöten. Me Turku Energiassa olemme tuotetarjonnassamme tilanteen tasalla. Pelaamme myös avoimin kortein ja esimerkiksi kuluttajille vuokrattujen Kupittaan aurinkovoimalan paneelien tuotto on näkyvissä kaikille verkkosivuillamme. Todellisuudessa aurinkopaneelien energian tuotanto on siis talvella yleensä vain pieni osa kesäkauden energiantuotannosta.

Kuva: Aurinkopaneelien tuottama sähkö, Kupittaan aurinkovoimala, 2016

Olen aikaisemmissa blogikirjoituksissani puhunut reilusta kilpailusta, joka tuottaa asiakkaille vain hyviä asioita - ja kannatan sitä edelleen. Kilpailu on pilannut monta hyvää liiketoimintaa, mutta se ajaa myös yrityksiä kehittymään. Paha yhdistelmä on kilpailun tiimellyksessä lyhytjänteisesti tavoiteltu liiketoiminnan kasvu, joka johtaa kilpailutilanteissa epäeettisiin toimintamalleihin. Missä kulkee myyjien eettisyyden raja? Onko oikein johtaa asiakasta tietoisesti harhaan?

Toimialojen murrokset ovat oivallisia tilaisuuksia rakentaa uutta liiketoimintaa. Valitettavasti silloin tapahtuu myös ylilyöntejä, joiden maksaja voi olla esimerkiksi asiasta tietämätön osakkeenomistaja. Vähemmistöosakkaiden suojahan on taloyhtiöissä täysin olematon.

Meidän energia-alalla yli vuosisadan toimineiden yhtiöiden täytyy nyt tuottaa sitä oikeaa totuutta sekä kokemuksia eri vaihtoehdoista. Kerromme suoraan myös sen, että energiainvestointi on harvoin mikään pikavoitto. Hankintavaiheessa tehty päätös voi maksaa kokonaisinvestoinnin tuotossa paljon, jos tuotto ei pysykään luvattuna tai laitteistoon tulee vika eikä vastuunkantajaa ole enää olemassa.

Me Turku Energiassa panostamme asiakkaiden ongelmien oivaltamiseen ja päästöttömän energian tuottamiseen. Lisäksi autamme asiakasta energian säästämiseen liittyvissä asioissa. Uskomme että näillä toimilla olemme markkinoilla vielä seuraavatkin 100 vuotta.

Jari Kuivanen
Kirjoittaja toimii Lämpö-yksikön johtajana Turku Energiassa

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: